Arkisto ‘Yleinen’ Category

Muutto valmis

Keskiviikko, Heinäkuu 22nd, 2009

Viime kirjoituksesta on hieman vierähtänyt aikaa mutta olen nyt muuttanut uuteen asuntoon, joka on 21,5 neliön sijasta 18 neliön kokoinen. Muutto tapahtui tehokkaasti isojen laatikoiden ja ystävien suhteen, kiitos siitä kuuluu heille ehdottomasti ja isän työpaikka sponsoroi kasan näppäriä laatikoita. Tuntui haikealta viimeisen kerran sulkea kolmen vuoden jälkeen vanhan asunnon ovi ja siirtyä sieltä 11 kerroksen korkeudesta “vain” kolmanteen kerrokseen. Muutto toteutettiin vasta Ruisrockin jälkeen oltuani siellä tekemässä taas Kesäkumi-kampanjaa.

Suurin ongelma muutossa tuli, että nyt jouduin pelailemaan hieman Tetristä siirtäessäni tavaroita kaappeihin ja hyllyihin, koska uudessa asunnossani ei ole enää vaatehuonetta. Plussaa annan siitä, että nyt itselläni on oma keittiönurkkaus ja voin valmistaa ruokaa aivan omassa rauhassa sekä tiskejä ei tarvitse heti tiskata alta pois. Alkuun asunto oli hieman vieras ja outo, mutta nyt siitä on oppinut tykkäämään ja varsinkin saatuani suurimman osan muuttolaatikoista pois pyörimästä nurkista.

Kesä on mennyt aika pitkälle kaikesta huolimatta lääninhallituksessa istuskellessa ja firmaa pyörittäessä. Tuntuu kuitenkin, että aika on mennyt todella kovaa vauhtia, kun eletään jo heinäkuun puoliväliä. Kesässä suorastaan rakastaa, kun voi ajella kauniina päivinä skootterilla ja nauttia luonnon tuoksuista sekä siitä kiirettömästä etenemisestä. Ainoastaan pyöräilijät ja jalankulkijat (sekä toisinaan autoilijat) tuovat omat haasteensa liikkuessa liikenteessä.

Firmalla on mennyt mielestäni taas kovaa vauhtia eteenpäin ja taas hihassa muutama kikka, joita aloitan toteuttamaan tässä lähipäivinä. Tämä vaatii hieman vielä suunnittelua ja papereiden täyttelyjä, mutta ehkä se taas aukasee uusia markkinointivaltteja itselleni.

Viime päivinä tosin on tuntunut taas todella syksyisellä sateiden ja viileyden vuoksi. Onneksi kuitenkin on ollut aurinkoisia ja todella lämpöisiäkin päiviä kaikesta tästä huolimatta ja on voinut nauttia niistä ulkona. Oudolta tuntuu taas, kun yöt alkavat olemaan viileitä ja pimeitä.

Mutta tällaista nopeaa päivitystä yön pimeinä tunteina sohvalta ostos-tv:n aivopestessä taustalla. ;)

Prideä, matkailua ja huh hellettä

Tiistai, Kesäkuu 30th, 2009

Upea Helsinki Pride viikonloppu takana ja jälleen tietää, että tapahtuma kerää vuosi vuodelta enempi kansaa kulkueeseen. Tänä vuonna kulkueessa oli noin 4000 osallistujaa ja jono kasvoi kilometrin pituiseksi. Koko kulkueen ajan aurinko helli helteisesti ja musiikki pauhasi kulkueen kuljettua pitkin Mannerheimintietä kohti puistojuhlaa. Puistojuhlassa pidettiin tervehdyksiä, musiikki soi ja kaikilla oli todella huippu fiilis.

Majoituimme Sokos Hotel Aleksanteriin, joka on lähellä kaikkia kohteita Helsingissä sekä jälleen kerran palvelu oli erinomaista. Hotelli oli saapuessamme melko hiljaisen oloinen, mutta iltaisin siellä tuntui olevan elämää. Plussaa hotellille on annettava upean tyylikkäistä huoneista ja tyylikkäästä sisäpihasta.

Viikonlopun tyylikkäimpänä lausahduksena jäi mieleen “onko noi homoja vai hevareita, siinä vasta pulma”, kun kuljimme yhden baarin ohi kolmistaan käsikkäin kahden muun kaverin seurassa. Ja kiitos tottakai kaikille tutuille, joihin törmäsimme taas viikonloppuna.

DTM ja Showhat

Perjantai-illan kohokohta oli siirtyä lähemmäs puolta yötä katsomaan jälleen mahtavan suosion saanutta Showhat-showta, jossa jälleen Osku Heiskanen ja Jarkko Valtee pistivät parastaan ja siinä sai nauraa vedet silmissä. Samalla oli jälleen mukava naukata juomat DTM:ssä, jossa saa olla oma itsensä kullan kanssa. Inhoan käydä ns. “normaaleissa” baareissa, koska sieltä tulee aina joku homofoobikko avautumaan miltä hänestä tuntuu nähdä kaksi miestä yhdessä. DTM:ssä on se juuri oikea henki ja meno sekä sinne kaipaa aina uudelleen.

Tukholma 9.-11.6.2009

Kävimme hakemassa rentoutusta kiireiseen arkeen ja suuntasimme heti kesäkuun alussa käymään päiväksi Tukholmaan. Risteilylle lähdimme Helsingistä ja palasimme samaan paikkaan. Matkasimme Tallink Siljan Serenadella De Luxe -luokan hytissä. Harvoin sitä saa sellaista luksusta matkustaessa, kun on näkymä promenadille, tilava hytti ja muuta pientä mukavaa, mitä ei ole muissa alemman hintaluokan hyteissä. Oman luksuksensa toi myös oma shampanja aamiainen De Luxe -luokassa matkaaville.  Joku kerta on pakko päästä kokemaan Commondore -luokan hytti.

Ilma Tukholmassa oli tihkusateinen ja vesibussin mainion oppaan mukaan aivan normaali kesäkeli. Kävimme tutustumassa Vasa laivaan museossa ja täytyy sanoa, että harvoin on nähnyt niin massiivista ihmisen aikoinaan käsin tekemää teosta, kuin se laiva oli. Loppupäivän kiertelimme keskustassa kaupoissa sadetta pitämässä ja samaan aikaan oli koulujen päätöspäivä, jolloin kaduilla mentiin rekoin ja traktorein penkkariajeluja. Jos ei olisi satanut, olisimme voineet geokätköillä.

Lopuksi hypättiin yhteiseen bussikuljetukseen terminaalille ja ilta meni laivalla nauttien menosta sekä siitä yhteisestä ajasta oman pojun kanssa, jota ei aina kiireessä meinaa ehtiä.

Helteet

On vihdoinkin mukava, kun kesä on parhaimmillaan kelien suhteen ja saa nauttia helteen lämmöstä pitkän kylmän ja kolean jakson jälkeen. On voinut grillata, olla ulkona istumassa puistossa ja öisinkin on lämmin. Toivottavasti myös rusketus tarttuisi edes hieman, on niin vaalea vielä talven jäljiltä.

Antzu kuittailee taas tällä megapostauksella, mutta ehkä taas vain toviksi. :)

Pieniä teknisiä uudistuksia blogissa

Keskiviikko, Kesäkuu 24th, 2009

Uutena Antzu.netin blogiin on lisätty mahdollisuus lisätä kirjoituksia helposti nappia painamalla erilaisiin sosiaalisiin verkostoihin, esim. Facebookiin. Toiminto löytyy jokaisen kirjoituksen alapuolella olevasta sinisestä plussasta, kun vie hiiren kursorin sen päälle. Toiminto vaatii, että sinulla on jossain sosiaalisessa mediassa käyttäjätunnukset, jotta voit jakaa kirjoituksia.

Samalla on otettu käyttöön oma näppärä lisäosansa, jonka avulla blogi lähettää päivityksiä myös Facebookiin.

Tulen kirjoittelemaan taas pidemmän rimpsun tässä lähiaikoina Tukholman reissusta ja lähestyvästä vaelluksesta Helsinki Prideen jälleen tänä vuonna.

Turvallista juhannusta!

Perjantai, Kesäkuu 19th, 2009

Antzu.net toivottaa lukijoilleen ja käyttäjilleen oikein turvaisaa juhannusta!

Ohjelmistopäivitys

Ohjelmistopäivityksestä johtuen blogin teema ja käännökset englannista suomeksi korjataan myöhemmin ensi viikon alussa takaisin vanhalle teemalle.

Wii Fit

Sunnuntai, Toukokuu 24th, 2009

Olen nyt harjoitellut kohta muutaman kuukauden kultsin ostettua Wiin ja siihen Wii Fit harjoittelulaudan. Hintaa tuotteille tuli noin 200-300 euroa yhteensä sen sisältässä laudan lisäksi Wii Fit ohjelman. Lisäksi mukana tuli vielä Wii Sports ohjelmisto, jossa on mm. pesäpallon ja golfin peluuta.

Ohjelmassa on mukavasti erilaisia harjoituksia: jooga, lihakset, tasapaino ja aerobiset harjoitukset. Joogassa keskitytään erilaisiin jooga-asentoihin ja ohjelma seuraa kokoajan tasapainoasi harjoituksia tehdessä. Lihaksiin keskittyvissä harjoituksissa harjoitetaan ja vahvistetaan erilaisia lihaksia/lihasryhmiä ja laite antaa jatkuvasti palautetta voimankäytöstä. Tasapainoharjoituksissa on monipuolisia tasapainoa parantavia harjoituksia, esim. vanteen pyöritystä ja laskettelua. Aerobiset harjoitukset pistävät kunnon rääkkiin esim. valittaessa 3-30 minuutin juoksun jossa ohjain sijoitetaan housujen taskuun analysoimaan juoksuasi.

Ohjelmistossa tehdään joka päivä kehotesti, joka mittaa painosi ja antaa aiemmin profiiiliin syötetyistä tiedoista painoindeksisi. Samalla se kertoo kehityksesi painon suhteen viime kerrasta ja painon noustua liikaa viime kerrasta, se kysyy syytä tälle ja tämä syy näkyy logeissasi merkkinä painonnoususta. On ollut motivoivaa katsoa, miten olen saanut hieman pudotettua painoani tehtyäni harjoituksia lähes päivittäin. Perusajatuksena on, että käyttäjä tekisi harjoituksia joka päivä vähintään 30 minuuttia ja aikaa keräämällä saa auki uusia harjoituksia. Samalla tämä ohjelmisto antaa pientä leikkisää kilpailua, kun tekee näitä harjoituksia kahdestaan omissa profiileissaan.

Jooga- ja lihasharjoituksissa oma kunto-ohjaaja (mies tai nainen) näyttää ensimmäisellä kerralla harjoituksen ja tämän jälkeen on oma vuoro tehdä harjoitus sekä harjoituksen aikana saat ohjeistusta suorituksen saamiseksi loppuun.

Yleisesti voisi sanoa, että todella näppärä tapa kuntoilla kotona ja voit helposti seurata oman kuntosi kehittymistä sekä ohjelmaan on lisätty myös hieman huumoria, eli kuntoilun ei tarvitse olla vakavaa tämän kanssa. Liikkumisen suhteen huomasi ensimmäisten päivien jälkeen, miten varsinkin jalat olivat aivan jumissa ennen niiden tottumista harjoitteluun.